28. huhtikuuta 2014

Beyond the boundary


Arvosteluiden tai sarjapohdintojen tekemisen ei kuulunut alun perinkään olla kovin suuri osa blogia, mutta ajatus nimenomaan tästä alkoi kutkutella heti parin ensimmäisen jakson jälkeen. Kylläkyllä, pakko puhua Kyoukai no Kanatasta! Kyoukai no Kanata - tai joillekin tutummin Beyond the Boundary - tuskin on kovin monelle vieras nimi, mutta brieffattuna kyseessä on Kyoto Animationin supernaturalsarja pseudonormaaliin kouluelämään hitusen sotkettuna. Olin yllättynyt siitä määrästä kritiikkiä jota sarja syksyllä sai, joten katselu oli pakko aloittaa hieman skeptisenä. Pakko kuitenkin sanoa että ei, en pettynyt. Mahdollisia spoilereita!

Sarjan keulakuva Mirai Kuriyama (ei sentään Mirai Nikki, heh heh) on tyypillinen, pienikokoinen ja söötti juuri kaupunkiin muuttanut tyty, joka sattumien kautta yrittää heti ensimmäisten minuuttien aikana murhata toistaiseksi tuntemattoman Akihito Kanbaran pistämällä miekan tämän rintakehästä läpi. Ah, joo aivan, Akihito on kuolematon puoli-youmu ja Mirai on yksi kaupungin spirit huntereista, joidenka tehtävänä on erinäisiä sieluolentoja tappaa. Kun pakkaan sekoitetaan vielä se fakta, että Mirai osaa manipuloida omaa vertaan ja muodostaa siitä mm. aseen itselleen, alkaa sarja olla aika lailla kasassa.

Mirai on saanut tehtäväkseen tappaa Akihiton, mutta vasta sarjan loppupuolella todellinen uhka alkaa nostaa päätään ja viimeiset jaksot kuluvat sen parissa. Koko setti kestää vain 12 jakson ajan, joten jossakin vaiheessa huoli alkoi hiipiä selkäpiitä pitkin - etenkin kun yksi oli käytetty juonettomaan jaksoon täynnä musiikkia ja tanssiaskeleita. Miten kaikki potentiaali saataisiin ahdettua noin pieneen määrään minuutteja? Juoni ei ollutkaan täydellinen, muttei todellakaan huonosti tehty. Jännitys oli kuitenkin olemassa, ja vatsanpohjaa kutkutti aina kun tilanne alkoi kiristyä. Tuntui kuin sarja olisi skipannut alkuläpättelyt ollenkaan ja hypännyt suoraan toimintaan, mikä ei missään tapauksessa ollut huono asia. Juonta oli mukavaa seurata, kaikesta yksinkertaisuudestaan huolimatta. Katsoisin uudestaan.

Hahmot olivat kuitenkin mitä iloisin yllätys. Erityisesti Mirain hahmodesigniin olin tykästynyt jo ennen sarjan aloittamista, ja nyt kyseessä on yksi lempihahmoistani. Kummankaan päähahmon selviämisestä sarjan lopussa ei ollut mitään takuuta, ja se jos mikä lisää sarjan jännitystä entisestään. Se tosin myös saattoi olla yksi tekijä, minkä vuoksi olin kaikesta siitä ilonpuuskasta huolimatta hieman pettynyt loppukohtaukseen. Vaikka hahmot olivat hyvin tehtyjä ja persoonallisia, ei niitä kaikesta huolimatta oltu käytetty sarjan hyväksi kuten olisin odottanut. Päähahmoja lukuunottamatta tehtiin kaikki turhan turvallisesti, ja "paha saa aina palkkansa" pätee liiankin tehokkaasti. Kaikista hahmoista Mitsuki tuntui olevan ainut kaukaisemmaksi jäävä, kun lopuista sai kuitenkin jonkunmuotoisen tuntuman. Oli se sitten silmälasi- tai pikkusiskofetissi, löytyy jokaisesta hahmosta jotain omaa pientä ja yksityiskohtaista.

Koko sarjan artstyle oli yksi kohokohdista. Lempisarjani Clannad sisälsi kaikkia niitä ominaisuuksia joita animen artstylessä vihaan, ylisuurine silmineen ja hämmentävine mittasuhteineen. Hyouka alkoi jo lähennellä niitä ominaisuuksia jotka etenkin lifestyleanimessa toimivat - mutta sitten on Kyoukai no Kanata. Sarja on kaiken kaikkiaan kaunis. Värimaailma on toteutettu huikeasti ja taistelukohtaukset ovat sitäkin huikeampia. Animaatio on sulavaa ja kaikki vain toimii juuri Kyoukain näköisenä.

Kyoukai no Kanata ei ollut suuruuksia tavoitteleva, vaan täydellisen yksinkertainen ja omalla tavallaan pehmoinen. Sarjaa on rentoa katsoa, eikä se ole juurikaan vaikeasti ymmärrettävissä, saati sitten tylsistyttävä. Ihmettelen kovasti sarjan saamaa negatiivista palautetta, jota se on tuntunut saavan yllättävän paljon. Huumori oli kohdallaan, vaikka sitä saattoikin olla ajoittain kummallisen paljon. Juonen koherenssi saattoi olla paikoittain haparoivaa, mutta se onnistui kasaamaan itsensä takaisin kokoon hyvinkin nopeasti joka kerta. Kyoukai oli näinkin lyhyenä sarjana hyvinkin toimiva, mutta mieltä silti painaa se yksi kysymys: olisiko kaikki se piilopotentiaali saatu tuotua esille, jos sarja olisi ollut vähänkin pidempi? Dunno, mutta kuitenkin yksi sellaisia sarjoja joita todella lämpimästi suosittelen!

"How unpleasant."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti