28. kesäkuuta 2014

Rakkauspakkauksia


Uhosin uusia tekstejä ensinnäkin enemmän ja useammin, mutta mitenkä kävi. Se kauan uhottu tietokone majoittautui viimeinkin, ja kasausprosessin jälkeen tiedossa oli oikein hyvä masiina. Intelin i5-4670K prossulla ja NVIDIAN GeForce GTX 770:lla mennään eteenpäin, joten eiköhän nyt jatkoa ajatellen tehot riitä. Anyways, lupasin muutamia ensiajatuksia joistakin peleistä, mutta blogille kävi ylläolevat Mirror's Edget. Hurahdin ihan täysin uusiin peliprojekteihin, ja unohdin vallan tehdä ajatuksenkeruun paperille. ;_;

Pahoittelut on nyt pahoiteltu, ja olennaisuuksiin voidaan siirtyä. Pettymyksiä ja odotuksia suurempia yllätyksiä oli ja meni, ja alle tahtoisinkin nyt kasata muutamia pieniä ajatuksia isoimmista, niin positiivista kuin negatiivisistakin ylläreistä, joita nyt parin viikon aikana on ilmaantunut. Steamin kesäalemyyntien vuoksi tiedossa saattanee tulla vielä jotakin uutta, joten korvat ja silmät auki. :O

Yksi suurimmista yllätyksistä oli ehdottomasti Watch_Dogs. Näyttiksen mukana ilmaantunut ilmaispala tuntui sangen ironiselta sen jälkeen, kun koko edellisen viikon oli vain kuullut pelkkää shaibaa itse pelistä. No, tähän mennessä peli on ollut mielettömän hauska. Onko peli nätti, todellakin on. Entä onko se mielenkiintoinen, ehdottomasti. Löytyykö teknisiä ongelmia... no, joo. Autojen yhtäkkinen spawnaaminen naaman eteen pakoon ajaessa on suunnattoman rasittavaa, ja junien hätäpysähtyminen hypätessä raiteille hämmentävää. Huonosti tehdyt heijastukset ikkunoissa eivät kuulune itse gameplayhin, eivätkä ne juurikaan niihin erityisemmin keskittymättä häiritse. Joka tapauksessa peli on hieno. Mekaniikat ovat hiton siistit, ja Aiden vaikuttaa oikeesti mielenkiintoiselta hahmolta. Ajatus siitä, että jokaisella pelin ihmisellä on nimi ja omat persoonalliset piirteensä, on huikea. Toistaiseksi en ymmärrä suunnatonta bashausta, jota peli on saanut enemmän kuin paljon osakseen. Ehdottomasti tahdon kirjotella lisää pelin läpäisyn jälkeen. :3

Vähemmän tai enemmän yllätti myös Mirror's Edge. Toinen osa juuri julkaistuna ja paljon hypetettynä oli pakko tähänkin tarttua. Eh. Kuuleman mukaan kyseessä piti olla "järkyttävän upea" ja innovatiivinen peli, mutten voinut mitenkään peitellä pettymystä. Ajoittain järkyt kontrollit vievät välillä maun pelaamisesta, ja poliiseja vastaan tappelu ei vain tunnu yhtään pelin hengeltä. :F Ootin kai vähän enemmän fiilistelypeliä, jossa katolla kiipeily ja ninjailu on pääosassa. Mutta kävi miten kävi, on kyseessä edelleen oikein kiva tapaus. Mitä nyt vain ei ehkä täysin kaiken sen hypetyksen arvoinen. Mielettömän hienoja grafiikoita ei kuitenkaan saa unohtaa!

Saint's Row: The Third on yksi ainoita pelejä, joita on jaksanut tahkota päälle 30 tuntia vain kolmen neljän päivän sisällä ja joista on jaksanut etsiä kaikki collectiblet. Vähän kieli poskella parilla eurolla Humblebundlesta ostetusta pelistä paljastuikin ihan mielettömän hauska multiplayertapaus. :D Huumori voi tuntua vähän hämmentävältä, mutta suuremman osan ajasta oli se lähempänä hauskaa kuin päiväkotihuumoria. Eikä hahmogeneraattorin kaltaista varmasti ole muualla, kuka ei haluaisi pelata kirkkaanvihreällä miehellä? Ootin erillisiä kampanjoita single- että multiplayerille, mutta näitä ei kuitenkaan ollut. Jotkut missionit eivät juurikaan sovellu multiplayeriin (saati ole hauskoja kun toinen istuu helikopterissa tekemättä mitään), mutta luojan kiitos vähemmälle jäävät. Pidin paljon!

FEZ oli myös jotain, jota odotin ainakin nääääin paljon. Aikaisempi kone (aka Maisa) ei suostunut edes käynnistämään koko peliä, joten perhana totta kai odotin jotain ultrasiistiä. FEZ osoittautui ihan suunnattoman nätiksi. Koko maailmankääntelymekaniikka on ihan helmi, ja Gomez on ehkä yksi suloisimpia hahmoja kuunaan. :3 Joka tapauksessa peli on ehkä vähän liian nerokas. Puzzlepelien kuuluu viedä aikaa ja saada aikaan hermoromahduksia, mutta kun puzzlea ei pääse läpi jääden kiinni millisekunneista ja yhdestä mekaanisesta virheestä, hermostuttaa vähemmästäkin. Odotin myös jonkinmuotoista fast travel-vaihtoehtoa. Ei, peli ei ole missään missään nimessä huono. Ehkä sangen ylinerokas ajoittain, mutta vain ajoittain. Ja on se ehkä myös vähän päähän koskeva, mut hei, grafiikoilla on hintansa! Jos et omista, osta. Heti.

En tiie saanko laskea Rogue Legacyä tähän listaan pelattuani aiemmalla koneella parisenkymmentä minuuttia, mutta miksipä ei. Kuten TotalBiscuit muun muassa totesi, ei kyseessä ole täysin perinteinen roguelike. Jokaisen kuoleman jälkeen hahmon jälkeläinen jatkaa edellisen kasaamien rahojen kanssa, yrittäen pohjustaa hyvän alun seuraavalle. Käytännössä peli on vain rahan ja armorien farmaamista yhtä ylihyvää hahmoa varten. Kaikilla lapsilla on omat traittinsa - joku on värisokea, joku pelkää kanoja tai joku ei nää 3D:nä. 103-levelisenä en voi sanoa peliä tylsäksi, mutta ehkä vähän yksitoikkoiseksi. Dungeonit muuttuvat joka kerta, mutta bossit pysyvät samoina ja välillä yhtä epäreiluina, kunnes sattuu löytämään tarpeeksi rahaa päästäkseen lävitse kuin leikiten. :|

Muutamia pelejä, joihin tahdon ehdottomasti palata vähän paremmalla ajalla ovat Batman: Arkham Asylum, Skyrim, Deus Ex: Human Revolution ja ehkä jopa Borderlands 2. Niin paljon tuplapisteitä. En usko voivani yhtäkään näistä välttämättä tiivistää muutamalle riville, joten mieluummin kasaan vähän isomman pakkauksen myöhemmin. :3 Projekti "Mirror's Edgen viimeiset kolme chapteria loppuun" jatkuu kenties nyt, joten adjöö!

Onko Steamin kesäaleista löytynyt mitään aarteita?

5. kesäkuuta 2014

Hei, olen jumpscare


Pirteä aihe näin helteiseen kesäpäivään! Jostain syystä kauhupelejä tuntuu tulevan nykyään joka tuutista. Oli se sitten survival horroria tai mitä tahansa, joku intoilu viime aikoina on tuntunut syttyneen, kenties kiitos Youtuben? En henkilökohtaisesti yhtään ymmärrä mikä tekee Pewdiepien kaltaisista murrosiältä haiskahtavista kiljumisista Amnesiaa pelatessa yhtikäs hauskaa, mutta ilmeisesti tällainen huomio on vain saanut pelintekijöille lisää pökköä pesään. :D Jossakin vaiheessa Silent Hill tuntui olevan ainut vikkelästi mieleen tuleva sarja kuumotuksia, mutta toisin on nyt. Ei sillä, että se pakosti olisi huonokaan asia.

Itse pelkään kauhupelejä kuollakseni. Silti niitä on pakko pelata, ja silti olin niiden miljoonien tylsien ihmisten joukossa ja saatoin joskus striimatakin pelaamista. Pelkäämisestä huolimatta piileskelyn ja pakoonpääsemisen konsepti on kutkuttava, etenkin jos se on tehty hyvin. Indeed, eri asia onkin se, että onko se myös hyvin tehty. Onko kenties millään mahdollista, että uusien kauhupelien sysääminen markkinoille saa vain aikaan lähes identtisiä tuotoksia? Millainen on oikeasti hyvä kauhupeli?

Hyvä kauhupeli antaa pelaajansa levätä. Niin tyhmältä kuin se tuntuukin, niin  jatkuva liiallinen paniikki voi myös tehdä pelistä epämukavamman kokemuksen. :S Mihin liian moni peli tuntuu nykyään perustuvan ovat jatkuvat jumpscaret ja iänikuiset jahtaamiskohtaukset. Hienoisen kuumotuksen ja hikikarpalot otsalla saa ja pitääkin pitää yllä, mutta herranjestas antakaa lisää niitä kaappeja joihin piiloutua ja  rauhallisia alueita joissa lepuuttaa sydänparkaa. Pelin kuuluu olla ahdistava, mutta ketään ei saa pelaamista jatkamaan antamalla hetkeäkään saada miettiä, mihin ehkä sen panikoituneen karkumatkan päätteeksi pitäisi päästä. :D Nimimerkillä en mielelläni pyörisi kymmentä vuotta ympyrää Penumbran koirat perässäni vaan pääsisin siinä samalla myös eteenpäin. Pelottelun muotoja on useita, ja ehkä jotkut nauttivatkin jatkuvasti päällepuskevasta läjästä säikyttelyitä yksi toisensa jälkeen.

Kehittäkää mielenkiintoisia tapoja pitää paniikkia yllä. Jahtaamispelit ovat imo ehkä kuumottavin kauhupelien muoto, mutta rajansa kaikella. Kun joku juoksee lihaveitsen kanssa perässä sadan kilometrin tuntivauhtia jatkuvaa syöttöä, turtuu siihenkin aika nopeasti. Amnesian kaltaisten pelien on melko hankala pitää kiinnostusta yllä, jos pakoonjuoksusta tulee arkipäivää ja itse piiloutuminen jää vähemmälle. Eihän siinä edes muista enää pelätä. Outlastin olen tosin kuullut tämän tehneen sangen hyvin. Edellä mainitut jumpscaret taas ovat ehkä halvimpia pelottelun keinoja kuunaan, ja niitä liialti viljelevät pelit maistuvat vaan karvaalta ja pakotetuilta. Musiikki, ympäristö, koko atmosfääri - tehkää niilläkin jotain, älkääkä käyttäkö samoja elementtejä ylitse kaiken. :<

Tämän kanssa taitanen olla ainut, mutten itse sen suuremmin välitä kauhusta, jossa ei olla täysin tai lähes aseettomia. "Miten voi edes olla lähes aseeton", saamalla vain rajallinen määrä aseita tai muita mahdollisia puolustautumisvälineitä. Liiallisen asevaraston tai rikkoutumattomien meleeaseiden kanssa olo tuntuu liian turvalliselta. Tietysti omaan makuuni puolustautumiselementit toimivat, jos myös kyseessä on tilanne jossa saattanee jopa vahingossa joutua miettimään, tarvitseeko juuri sitä kadun toisella puolella olevaa zombieta tappaa, vai saattaako luodin tarvita myöhemmin (Walking Dead opettaa). Kukin omalla tyylillään!

Viimeisenä muttei vähäisimpänä, ei kauhupelikään toimi juonetta. Siinä missä Slenderistä on kiittäminen creepypastoja, on senkin taustalla kuitenkin useampia kuumotustarinoita, vaikka ne eivät itse pelissä paljastukaan. Pelkkä pelottelu ei toimi, mind you. >:( Tarvitsemme miellyttävän juonen palkintona kärsimyksestä, tai vähintään porkkanana jatkaa eteenpäin.

Poikkeuksia kuitenkin aina on, voipa peli olla hyvä jo ihan juonensakin puolesta. Mieleen koko asia tuli ylipäätään siitä, että oottelen itse mielenkiinnolla syksyllä tulevaa Alien: Isolation -pelintynkää Pitäisi kuuleman mukaan olla jopa pelattavan arvoinen alienpeli (?!) ja vastoin edeltäjiään jopa jännittävä. Alienille on luotu ominaisuuksia niin kuuloaistista näköaistiinkin asti, ja tämä kykenee adaptoitumaan ympäristönsä muutoksiin oppimalla pelaajasta. Kuulostaa huikealta, ja erityisen jännäisältä. :3 

Millaisista kauhupeleistä te tykkäätte tai ette tykkää? :3

4. kesäkuuta 2014

Anime ja roguelike

Muikeaa kesän alkua!

Viime aikoina on tullut hurahdettua animemaailman omaan roguelike-genreen, jonka peleissä kuoltua kuolema on sangen lopullinen. Death Note tuntui olevan ensimmäisiä vähän tähän suuntaan viittaavia, suuremmalle yleisölle tutumpia sarjoja. Varmasti monelle kuitenkin tuttu Mirai Nikki - kahdentoista ihmisen murhapeli tulevaisuuteen näkevien päiväkirjojen avulla - oli ensimmäinen lähin tämänkaltainen näkemäni, ja nyt olen mielenkiinnosta tutkinut asiaa vähän lisää. Btooom! noudatti enemmänkin Mirai Nikin tyyliä asettaessaan parisenkymmentä ihmistä oikealle autiolle saarelle. Bokurano pisti lapsia puoliväkisin mukaan tappopeliin, jossa hintana saattoi olla enemmänkin kuin oma henki. Kuumottavaa, eikö? Nämä kuitenkin tapahtuivat oikeassa elämässä.

Sword Art Online otti kuitenkin askeleen toiseen suuntaan ja siirsi pelaajansa oikean VRMMORPG:in (hyi mikä sanahirviö Virtual Reality Massive Multiplayer Online Role-Playing Gamelle) sisälle - ihan yhtä lailla vaaraan kuin oikeassakin elämässä. Tuhannet pahaa-aavistamattomat pelaajat jäävät sisään peliin, josta pääsee pois vain pelin voittamalla. Jos pelaaja kuolee Sword Art Onlinessa, voi hyvästit vilkuttaa myös oikean elämän ruholle. Nyt kaikki Oculus Riftiä havittelevat kuumottelevat kaikkia mahdollisia kauhuskenaarioita, joita julkaisussa voi tulla. No jos nyt ei kuitenkaan. ;_;

Huomasin kovin tykkääväni SAO:n ja muiden ylläolevien animujen aikaansaamasta tunnelmasta. Vaikka kaksi ko. sarjoista on vielä kesken ja tulee saamaan toisen kauden (Sword Art Onlinea lisää heinäkuussa!), sai sarjoihin kuitenkin melko selkeän kosketuksen. Mahdollisia pettymyksiä sarjojen juoniin liittyen en ajatellut puida sen enempää, mutta senkin edestä  pieniä hämmennyksiä välittämättä siitä faktasta, että kyseessä ovat fiktiiviset tarinat.

Kaikissa sarjoissa kuuluu olla se yksi sekopää, ja joissakin sarjoissa niitä on enemmän. Järkeenhän se käy, että jouduttuaan hengenvaaralliseen asetelmaan ihmismieli murenee hyvinkin helposti. Aiemmin normaalit toimistotyöntekijät saattavat paljastua armottomiksi murhaajiksi, mutta rajansa kaikella. Kun joka toinen hahmo on täysi mielipuoli, alkaa vähemmästäkin koko sarja hämmentää. Jos hahmo ei ole palokirveen kanssa valmiina murhaamaan jokaista tiellensä tulevaa, on tämä sitten täysi viilipytty ja valmis pelastamaan kaikki. Hahmoilla on kyllä lupa panikoida pidempäänkin kuin vain ensimmäisen jakson ajan, eikö niin?

"Pelaajien" tai uhrien valintaperusteet. Sword Art Onlinen tapa saada 10 000 ihmistä oli vielä ihan järkeenkäypä, mutta muissa tapauksissa hämmentyy vähemmästäkin. Btooom! sisälsi peliinsä vain parikymmentä ihmistä. Kun otetaan huomioon Japanin koko väkiluku, tuntuu aika hurjalta saada "sattumalta" mukaan vähintään kolme mielettömän hyvää itse tietokonepelin pelaajaa. Paino sanalla mielettömän. Bokuranossa ylipäätään voi porsaanreikiä löytää vaikka millä mitoin, ja peliin värvääjänä huolestuisin jo aika lailla - "entä jos kukaan ei haluakaan lähteä tähä mukaan?" Indeed. Miksipä helposti höynäytettävä suuri ryhmä ihmisiä ei lähtisi mukaan tuntemattoman persoonan tarjoamaan leikkiin? :D Muutoinkin sarjoissa kummastutti suuresti se, että jokainen tuntui jotenkin ennestään jo tuntevan toisensa. Jos hahmot eivät tunteneet, oli näillä muutoin jokin salaperäinen keino löytää toisensa pieneltä alueelta jatkuvasti, vaikka pinta-alaa olisi kuinka.

...mutta en kai ny oikeasti ole näin tiukkapipoinen. Olivat sarjat oikeasti mielettömän koukuttavia ja siistejä, eikä näin pieniin yksityiskohtiin edes viitsi loppupeleissä kiinnittää niin paljon huomiota. Kaikkien kohdalla pieni Game of Thrones -kutina heräsi eloon, kun kaikilla ei ollutkaan samanlaista henkivakuutusta. Ei välttämättä mitenkään kevyttä katottavaa (jos sarja on viitsitty tehdä ei niin kieli poskella), mutta herättää varmasti samoja vapinoita selkäpiissä, jos yhtään on peleissä tottunut kerrankin pelkäämään elämiensä puolesta. :3 Potentiaalia kehittää yksi papukaijamerkin arvoinen sarja ehdottomasti on, ja odotan innolla sellaisen näkeväni. Ja Sword Art Onlinen kaltaista peliä pelaisin jopa täysin mielelläni!

En tohdi edes käydä sen suuremmin lävitse hämmennystäni X- ja Y-kromosomien edustajien väliseen kanssakäymiskliseeseen, joten näissä kuvissa ja näissä tunnelmissa on hyvä aloittaa Log Horizoniin ja Accel Worldiin tutustuminen! Book Depositoryssä on muuten atm sangen halvalla SAO:n romaaniversioita tarjolla, juuri odottelen omaa kappaletta postista. :3 Ja täysin offtopicina yritän pahoitella kirjoitteluiden hidasta tahtia, tietokoneasiat edelleen vähän rempallaan sairasteluiden takia ja yo-juhlat imivät viimeisetkin mehut. Anteeksi. ;_; Parannan tapani viimeistään Desuconin jälkeen!