24. lokakuuta 2014

Arkhamia ja lepakkomiehiä


Moikka! Viimesimmästä kirjottelukerrasta on jo aika kauan aikaa, hups. Ideoita ei niinkään ole ollut, mutta sitä enemmän aikaa pelata höpöttelynaiheita teille höpönassuille. :) Eiku. Asiasta kukkapurkkiin, pelasin loppukesän aikana viimeinkin erään hienon Arkham -pelisarjan ekat kolme osaa lävitte! Ja voi pojat, mitä sieltä löytykään.


Kuten Shingeki no Kyojinien ja muiden anime- että pelisarjojen kanssa hyppään junaan aina vähän myöhässä, mutta herranjestas parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Olin kuullu ihan mielettömästi hyvää Arkhameista, toisin kuin monista muista DC:n tai Marvelin hahmoihin perustuneista peleistä (moro Deadpoolille). :D Joten turvavyöt kiinni, koska nyt käydään äkkipikaisesti läpi pelien parhaat palat, ainakin melkein spoilaamatta mitään!

Arkham Asylum oli tunnelmaltaan paras, mutta ehottomasti kaikista peleistä mekaniikoiltaan tönköin. Combat, counteraaminen saati sitten vihollisesta toiseen ninjailu ollut yhtään niin smoothia, kuin myöhemmissä osissa. Hauskaa tosin, kaikessa yksinkertaisuudessaan silti Asylum saattoi olla jopa niin mieluisa, että kaltaiseni achievementhirmu vaatii saada pelin 100% valmiiksi. ;_; Vankilamielisairaala on täydellisen kokoinen: matkustaminen ei tuntunut liian pahalta, ja riddlemetsästys tuntui mahtavalta. Hitusen cringeworthyn lopputaistelun ja yksinkertaistetun juonen takia peli tuntuu yksinkertaiselta, mutta muutoin nautin kovasti... Scarecrowin kuumottavista painajaisista ja Killer Crocin kuumottavasta viemäristä huolimatta.

Arkham City nosti rimaa hyvin paljon, eikä siitä voi olla tykkäämättä! Saaren sijasta käyttöön tuli koko Arkham City, joka on rajattu kaupunkialue pelkästään vangeille. Sanoin tyksineeni kovasti asylumin koosta, muttei cityssäkään niinkään ollut vikaa. Avoin maailma ei vaan yhtään sopinut arvoitusten ratkomiseen... :D Rakastamani riddletsydeemin päälle siis paskottiin kovasti, mutta kaikki muu toimi enemmän kuin hyvin! Ympäristö sen sijaan oli paljon monimuotoisempi ja vastasi paremmin liikkumiseen, joka taas, kuten myös about koko muu gameplay, tuntui niiiin paljon paremmalta. Combat on sata kertaa monimuotoisempi upgradeja myöten. Pelaajalle annettiin paljon enemmän mahdollisuuksia toimia oman mielen mukaan eri strategioilla. Tarinakin tuntui diipimmältä kuin aikaisemmin, ja vei enemmän mukanaan. Citystä eteenpäin myös detective moden käyttö luojan kiitos vähentyi, kun näkyvyyttä huononnettiin: pelin tunnelmaa ei syöty pois ja jännitys oli kestävämpää.

Ehdinpähän myös panikoida, kun päivittämättömien näyttiksen ajureiden takia yksi tietty ovi päätti crashata pelin useampaan otteeseen, melkein estäen läpipääsyn... ilmeisesti taisin kiintyä peliin liiakseen. Also kissunaisen löytyminen pelattavista hahmoista toi miellyttävää vaihtelua! Hahmovariaatiota oli muutoinkin lisätty, ja hahmoista sai paremman otteen - etenkin itse mailamiehestä.

Rocksteady Studios ei enää syystä tai toisesta ollut vastuussa Arkham Originsista, ja tästäkö tuntui moni heti lyttäävän koko pelin. :s Moni kokee pelin kehnoksi ja tönköksi vain ollessaan pelisarjan heikoin - saanen kuitenkin olla eri mieltä. Origins ei ehkä ollut edeltäviä osia parempi, mutta eipä kovin kauaksi pudonnut puusta. Gameplay ei juurikaan Citystä muuttunut, mitä nyt jotkut sidemissionit olivat erilaisia. Batmanin alkuvuosien tapahtumia oli niin mielenkiintoista seurata, ja etenkin Jokerin kohtaaminen sai sisäisen fangirlin kiljumaan. ;_; Hahmot ovat muuttuneet vallan silmissä, ja tiimi on näyttänyt tehneen mahtavaa työtä saadakseen aikaan impulsiivisemman ja herkemmän Batmanin (anteeksi ei anneta kellekään, joka kieltäytyy Alfredin jouluillallisesta). Jokerin ääninäyttelijä kuulostaa myös täysin nuorelta Mark Hamillilta, mitä ei voi olla rakastamatta. Lisäksi Origins sisälsi pelisarjan ehdottomasti parhaimman kohtauksen, joten Killing Joken lukeneet huutakoot hep!

Rukkasia tahtoisin antaa pelimaailman suurentumisesta Arkham Cityyn lisätyn osan vuoksi, sikäli waypointteja pitkin matkustelu ei tunnu koskaan mielekkäältä, ja kaupungin laidalta toiselle liitely taas tuntui vievän turhaan aikaa. En tosin koskaan oikein tyksi vähänkään liian suurista pelimaailmoista (osoitellen Skyrimiä), joten vika voi olla mussakin. :D Lisäksi vaikka juoni oli idealtaan hyvä (brieffattuna useiden "palkkamurhaajien" blokkaaminen), olisi totetutus voinut olla huomattavasti parempi. Etenkin kun kaikki kohteet eivät edes kuuluneet päätarinan piikkiin vaan olivat löydettävissä sidemissionien kautta. D:


Kaiken kaikkiaan Arkham-pelit ovat imo ihan mielettömiä, ja erityisesti kahden ensimmäisen osan väliltä suosikin valitseminen on ihan suunnattoman hankalaa. Omaperäiset stealthmekaniikat, taisteluhärpäkkeet ja mielekkäät "nouda x paikkaan y"-tyylisistä missioneista poikkeavat sidequestit muodostavat mielettömän paketin. Lyön vaikka henkilökohtaisesti jokaista, joka keksii huonoja syitä olla pitämättä näistä. :3 Arkham Knightia siis enemmän kuin jännätyksellä ootellessa! Scarecrow pääpahiksena sytyttää niin kovasti, ettei malta olla muuta kuin täpinöissään. Olisi parasta kuitenkin olla näyttämättä Bruce Waynen vanhempien kuolemaa neljättä kertaa, sieluuni sattuu. 
Mitäs mieltä siellä päässä?

I am vengeance, I am the night, I am Batman.