20. maaliskuuta 2015

Voihan ennakkoluulo sentään


Viime viikot on vallan menneet uuden eläimekkään perheenjäsenen saapumista valmistellessa, eikä juurikaan blogia olla muistettu... hups. Jotain kuitenkin kerkesin tässä ohessa tehdä, eli sain viimeinkin päätökseen niin suunnattoman kauan säästelemäni pelin jota jotkut hassut ihmiset kutsuvat nimellä Mass Effect 3. Mieletön seikkailu täynnä aivan mielettömän hyviä hahmoja, eikä ole yhtäkään hetkeä jota katuisin hetkeäkään. Nyt varmaankin toisiksi suosikein pelisarjani on viimein pelattu läpi, ja on aika käydä läpi lukuisia arvosteluita ja youtubekommentteja joita peli on saan- ainiin, eihän se koskaan ole hyvä idea.

Koneettomuudestani huolimatta sain oman kopioni käsiini muutama kuukausi julkaisun jälkeen melko halvalla ja kuumottelin kaikkia niitä negatiivisia kommentteja joita peli sai vielä ilmaiseksi ladattavien endingien extended cutien jälkeenkin. Bioware korjasi sen mitä pyydettiin, mutta peliin koskeminen pelotti silti ihan älyttömästi. Oliko kyseessä oikeasti pelkkää häpeää koko pelisarjalle? Ei kai parin tunnin sekvenssi voi pilata kaikkea täysin? No niin, ei voikaan.

Kaiken sen ennakkoluulon alta löytyi yksi hienoimmista peleistä joihin tulen koskaan koskemaan. Totuushan on, että ilman pidennettyjä endingejä jäävät ne tyhjemmiksi, mutteivät millään muotoa edelleenkään niin huonoiksi, että kokemus jotenkin pilaisi kaiken sen mitä pelisarjan kanssa on nähty. Vaihtoehtoja oli moneen eri makuun ja suuria valituksenaiheita luulisi löytyvän vain niille jotka syynäsivät endingejä suurennuslasin kanssa heti Youtubesta - itselleni ensikertalaisena loppu oli huikea, vaikken multiplayerin vaikuttamisesta pitänytkään. Kummasti sitä vaan ymmärsi ettei se mitä revieweissä lukee ole aina se absoluuttinen totuus. :D

Kävin läpi melkein tismalleen saman ajatusprosessin kun kuumottelin Arkham Originsin kanssa ensimmäisen kerran. Oli se sitten liikaa lateksipukuja tai liikaa tappelemista, löytyy internetistä mitä tahansa höpsöjä syitä sille miksei kyseistä taideteosta saa luokitella hyväksi. Osa arvosteluiden logiikasta tuntui aivan järjettömältä, ja silti kaiken pelkäämisen jälkeen täysin Asylumiin ihastuneena suostun myöntämään Originsin olevan pelillisesti paljon mielekkäämpi - vaikkei kuitenkaan suosikkini, mind you! Löysin jälleen yhden mielipelin.

Mutta hei, logiikka pätee myös toiseen suuntaan. Oli se sitten kaikkien ihailema Walking Dead tai suunnattoman kauniista ympäristöstään ylistetty Child of Light, on aina varaa tietty kritiikille. Siinä missä ensimmäinen ystävämme ei juurikaan tyydytä jännittävänkutkuttavaa oloa päätöksentekoa odottaessa ei jälkimmäinen taas tunnu täyttävän odotuksia laisinkaan nerokkaasti suunnitellun vuoropohjattoman combattinsa ulkopuolella. Jostakin syystä ainoa valituksenaihe tuntuu kuitenkin olevan Uplayn (joka kummallisesti sattui toimimaan koko pelin ajan kiltisti) toimimattomuus tai vastaava, eivätkä niinkään pelin sisältämät ongelmat. Tyhjä maailma ei täyttänyt seikkailunhaluani, eikä peli tuntunut tarjoavan omaan kuppiini teetä muuta kuin hienot runontäyteiset dialogit. Katkera olo jäi vain kaikesta niistä odotuksista ja kritiikittömistä palautteista.

Ja niin hupsulta kuin se kuulostaakin, lukematta sanaakaan ennen pelin ostamista jopa huono peli tuntui paljon miellyttävämmältä. Ilman turhia odotuksia peli on niiiiin suunnattoman paljon helpompi ottaa vastaan ja mielipiteiden vertailu läpipeluun jälkeen tuntuu tuhat kertaa mielekkäämmältä! Oli se sitten Steamin tarjoama suhteellisen laaja valikoima palautetta tai ei, löytyy aina ihan liikaa näitä helmiä joista monipuolista kritiikkiä saa etsiä kissojen ja koirien kanssa ja pettymyksiltä tuskin pettyy. Täysin itsesuojelun nimissä jätän kuitenkin Ocarina of Timestä puhumisen tyystin ja toivotan vain hyvää huomenta. :3

Omia iloisia tai ei niin iloisia yllätyksiänne vastoin odotuksianne?

1 kommentti: