29. huhtikuuta 2016

Maatalous tuhosi elämäni

"Enää yksi päivä, sitten nukkumaan."

Varmaankin aika moni on päässyt enemmän tai vähemmän valitettavasti kuulemaan jokusen sanasen tämän hetken villeimmästä Harvest Moonin korvikkeesta, Stardew Valleystä. En itse ainakaan edes ensin juurikaan noteerannut koko peliä. Peli tuli tuikattua hetken mielijohteesta Steamin toivelistalle "jos sitä sitten joskus viitsii"-mielialalla. :D Lypsyhommat ja muut olivat tulleet jo liiankin tutuiksi opiskeluiden ohessa, joten kaikki pelissä tuntui ensin yhdeltä isolta war flashbackilta. Missään nimessä ei tullut kertaakaan mieleen, että tästä vuohenpaijailu- ja peltosimulaattorista tulisi oikeasti irtoamaan näin paljon puoliunettomia öitä ja hirveää addiktoitumista. Maatalous tuhosi elämäni, ja tässä pikku tarina siitä.

Oli synkkä ja myrskyinen yö, kun oletettavasti nimetön isoisä päättikin potkaista tyhjää, jättäen perintönä täysin vakavasti otettavalle sankarillemme pikkiriikkisen maatilanpoikasen Pelican Townin lähettyviltä. Nokkanaamaista ja pikachupaitaista ystäväämme odottivat kuitenkin miljoonat ylikasvaneet nurmikkopläntit, tiheänä kasvavat metsiköt ja somasti edessä olevat kiviröykkiöt. Nollakokemuksella entinen toimistorotta tarttui rohkeasti kirveeseen ja lähti perustamaan maatalousimperiumia. Ja siinähän se taisi kaikki ollakin.

Vaikka alussa olikin vain suo, kuokka ja minä, antoi peli heti tehdä melkein mitä vaan. :D Ikinä ei oo tullut vastaan peliä, jossa oikeasti tekee mieli valittaa kun tekemistä on liikaa. Oli se sitten vihannesten viljelyä, kalastusta, eläintenhoitoa, kaivoksissa heilumista, ihmisiin ystävystymistä, kukkien poimimista tai talon sisustamista, ei ainakaan alussa tunnu aika riittävän millään. Jokainen valitettavan lyhyt päivä kuluu yhtenä nopeana kusluikauksena, eikä kaikkea haluamaansa millään ehdi tehdä - ihmekös pelaamista on niin äärettömän vaikea lopettaa ja työpöytä täyttyy tekemättömistä hommista.

On aivan mieletöntä, miten yhden ihmisen rakentamassa pelissä voi kuitenkin olla näin paljon sisältöä. :D Peli on sievä kuin mikä, ja jo pelkästään kokonaistunnelmasta saa niin paljon irti! On tietty totta, että peli muodostuu paljon rutiinien ympärille eikä ymmärrettävästi sovellu välttämättä niille, joille syvällinen gameplay on tärkeää. Jokainen päivä tuntuu silti vain niin erilaiselta: ensimmäisenä päivänä viljellään, toisena tutustutaan yli kolmeenkymmeneen naapuriin. Neljä vuodenaikaa tuovat myös häivähdyksen tweakkeja (juhlapyhiä, syntymäpäiviä, eri viljelykasveja...), joidenka takia 28 päivän syklit eivät tunnu koskaan täysin samalta. Replay-valuesta en silti uskalla luvata mitään.

Lisähupiahan tulee siitä, ettei mitään ole oikeasti pakko tehdä. Kaupungin pormestari saattaa ensimmäisenä keväänä vähän räpsytellä silmiään jotta lähtisit korjauttamaan kaupungin puolikuollutta Community Centeriä, mutta senkin voi hyvin mielin jättää tekemättä, jos siltä tuntuu. Itse huomasin nauttivani älyttömästi laiturilla kalastamisesta aivan valloittavaa soundtrackia kuunnellessa niin, että ajantaju unohtui ja hahmo pyörtyi onkivapoineen energianpuutteesta. Vähiten iloa tunsin saavani irti kaivoksissa seikkailemisesta, sikäli en niinkään pitänyt vähän tönköstä (vaikkakin muiden kehumasta), onneksi vähäisestä, combatista. Jos tätä haluaisin harrastaa, siirtyisin Terrarian pariin. Mutta hei, ainakin tekemistä löytyy moneen makuun!

Vaikka suuriin bugeihin en vielä muutamakymmentuntisen maatalousurani aikana olekaan törmännyt, löytyy kaipuuta elintasomuutoksille. Ilman jonkin sortin wikiä vieressä on äärettömän hidasta ja turhauttavaa ottaa selvää kyläläisten päivärutiineista, saati sitten näiden suosimista lahjoista. Kyläläisten dialogit alkavat myös hiljalleen kyllästyttää yksitoikkoisuuttaan, ja niiden kuunteleminen oikeasti mielenkiintoisten cutscenejen välissä tippuu helposti alas prioriteettilistalla. Lisäksi tuhannet kerrat on tullut yritettyä kanan lypsämistä (yllättäen huonolla menestyksellä) vähän kehnojen hitboxien takia. Ehkä suurin harmistus kuitenkin kaikista on se, ettei valmista farmia ole juurikaan helppo muuttaa ulkoisesti. Kaikki ikävät ominaisuudet (kuten manuaalisen tallennuksen puuttuminen) ovat onneksi korjattavissa, ja dev ainakin vaikuttaa kovin innokkaalta kuuntelemaan ehdotuksia!

Ylimpänä olevassa kuvassa esiintyy hieman vaiheessa oleva säälittävä (ja niin epäsymmetrinen että sattuu) farmini, joka kirjoitushetkellä viettää tyytyväisenä toisen vuoden loppukesää. :3 Oma kutsumukseni oli lähteä haalimaan mahdollisimman paljon pieniä eläinvauvoja, jotka nopeasti osoittautuivat kalliiksi ylisyöviksi pikkuperkeleiksi. Ruokaa ei tuntunut saavan mistään, talvi oli tulossa ja uuden talon rakennuttaminen oli aivan kesken! Pienen haasteiden jälkeen saatiin kaikki kuitenkin ainakin toistaseksi tasapainoon Mauno-koiran, mustikoiden, työntekoa välttelevän kotivaimon Leahin ja oikean elämän välillä. Tuossa järjestyksessä. Enkä kadu.

Vähän omankin mielenterveyteni ja yöunieni takia toivoisin kaiken hypen olevan täysin takeetonta, ihan vain että saisin siirryttyä rehunkasvatuksesta oikeasti tärkeisiin hommiin... :D Suoraan sanottuna olin (tai olen) niin fiiliksissä koko pelistä, ettei sekavasta tekstistä varmaan saanut sen ansaitsemaa kuvaa! Tarvitsin elämääni rentoa ja rauhoittavaa sivutekemistä, joten toivottavasti kukaan sellaista kaipaava ei ole minä ja melkein skeptisyyttään jätä peliä kokeilematta - paitsi jos ei ole valmis ottamaan riskiä ajankäyttönsä suhteen.

Tykkäättekö itse pelistä tai houkuttelisiko siihen hurahtaminen?

24. huhtikuuta 2016

Grattis på födelsedagen!


Enää muutama vuosi ja bloginperkelehän lähtee jo kohta kouluun! Ainakin melkein. :D Oikein hupaisaahan tässä on (ainakin allekirjoittaneella) ollut, ja toivottavasti ehkä päästään oikeastikin edes sinne esikouluikään asti!

Selasin tänäkin vuonna pikkujuhlan kunniaksi Humble Bundlen käyttämättömien avainten listan läpi! Vaikka tänä vuonna seasta ei löytynytkään ehkä ihan yhtä hurjia pelejä kuin viime vuonna, löytyi sieltä silti jotakin pikkukivaa!

Eli jokaisen mahdollisen kommentoijan kesken lähtee yhdelle tulemaan yksi kappale peliä Please, Don't Touch Anything ja Assassin's Creed III! :3 Ensimmäinen peli lähtee Steam-avaimena, mutta hidden bladen saa kätösiinsä vain Uplay-koodin muodossa. Ja vaikka pelit löytyisikin jo tai ei järjettömästi sytyttäisi, niin varmasti löytyy kaveri jolle pistää eteenpäin! Vappuna 1.5. laitan jollekulle onnekkaalle viestiä perään, joten olethan kiva ja laitat sähköpostin/twitterin/minkä tahansa mukaan jos haluat osallistua!

Sen pidemmittä puheitta kiitos kaikki te kauniit kivat ihmiset, jotka jaksatte ilahduttaa aina kommenteilla ja omilla blogeillanne. ♥ Toivottavasti jaksatte myöhemminkin! Kiitos kaunis, nähkäämme taas myöhemmin postausten parissa. :3 Serpentiinit ja täytekakut esiin!

~ myrsyli

EDIT: En myönnä unohtaneeni koko asiaa, en... Joka tapauksessa, onnitteluni Miwwille, jonka kohdalle arpaonni tänä vuonna osui! :D Laitan tässä kohtapuoliin tulemaan paria pelikoodia, toivottavasti viihdyttävät!

1. huhtikuuta 2016

Taskuhirviömaraton - Johto

Yo! Lintusten lauleskellessa ja auringon vähän pilkistäessä pilvien takaa on hyvä heittää talviturkki pois ja vaihtaa vähän blogissakin näköä. Pääsiäismunat on ahmittu ja vaikka ihana sää kutsuukin vähän ulos, niin kouluhommat puskee päälle ja sanoo ei. :( Tärkeämpiäkin töitä kuitenkin on, nimittäin...

...on aika palata pokémonmaratonin pariin! Viime kuussa elettiin lämpimiä nostalgiantäyteisiä hetkiä Kantossa muutamien ensimmäisten generaation pokémonien kanssa. Maraton (joka pikku kiireiden takia on nyt kuitenkin vähän enemmän tai vähemmän maraton) vie kuitenkin tällä kertaa reppuselässään Kanton omaan Ruotsiin, eli länsinaapuriin Johtoon! :-)

Tästä taisin olla vilpittömästi kaikkein eniten innoissani maratonia aloitellessa! Toisen generaation alkuperäiset pelit Gold, Silver ja Crystal ovat pelikerroissa (eivät niinkään tunneissa) reippaasti pelatuimmat pokémonpelini - vaikkakin emulaattorilla. Crystal löytyy kyllä jostain pelikaapin uumenista pölyttymästä etsien käsikonsolia johon itsensä änkeä, mutta ehkäpä senkin pariin pääsee joskus ihan autenttisesti. :D

Mutta! Niin ihastuttavia kuin vuosituhannen vaihteen pelit olivatkin, löytyy sydämestä paikka vähän uudemmalle julkaisulle, eli muutama päivä sitten Euroopan kuusivuotissynttärinsä saavuttaneet remaket HeartGold ja SoulSilver!

Niin hönö kuin oloni onkin, niin HG oli vasta toinen oikeasti omistamani pokémonpeli... kunhan vain sen heti julkaisupäivänä sain jostain käsiini revittyä. 14-vuotias minä oli ehkä enemmän kuin onnensa kukkuloilla kun maailman hienoimmasta kullankiiltävästä paketista paljastui ties mitä tilpehööriä. Löytyi peliä, pokémonpallomaista askelmittaria ja jostain kumman syystä preordereille tarkoitettua supersiistiä Ho-Oh-figuuria, joka on edelleen esillä! Askelmittarin kanssa sitä sitten kiidettiin pitkin mökkipolkuja ja pyydystettiin pokémoneja pinkomalla paikasta toiseen. :D Ovelaa, Gamefreak.

Vaikka ihan pienestä pitäen pokémonit olivat olleet mulle just Se juttu, niin vasta jotenkin tän pelin kanssa kaikki kolahti paikalleen! Itkuahan siinä sit tihrustettiin alkuvideon aikana, kerta kyseessä oli eka pokémonpeli jota oikeasti ODOTIN. Sydän ei koskaan antanut poistaa ainoata tallennustani, joten ihan maratonia varten ostin kaverilta vastikkeen nimeltä SoulSilver ja aloitin uudestaan elämäni toistaiseksi parhaan pokémonseikkailun. :3


Mikä ensinnäkin koko toisen sukupolven peleissä tuntuu niin mukavan erilaiselta on selkeä jatkuvuus sen ja ensimmäisten pelien välillä! Kyseessä on selkeästi jatko-osa, eikä vain uusi täysin oma seikkailunsa. Itse "tarinan" jälkeen pääsee palaamaan takaisin Redin kotikulmille Kantoon ja potkimaan perseelle samoja salipäälliköitä. Nostalgiaa! Ylipäätään uudemmilta peleiltä toivoisin ainakin itse vähän enemmän jatkuvuutta ja ehkä vähän isompiakin visiittejä vanhoille kotikulmille. Niin kivoja kuin uusissa peleissä joidenkin hahmojen, kuten vanhojen championien, pikatapaamiset ovatkin niin eihän ne nyt aivan koti-ikävää paranna. :(

Itse aloitin oman eläimensieppausretkeni yhdellä lapsuuteni lempipokémoneista, eli Totodilellä. Yksi isoimmista syistä kakkosgenen suosikoinnille onkin kyllä ehdottomasti sen startterit. Siinä missä evoluutiolinjan loppupäät eivät ehkä ole sarjan vahvimpia, niin ovat alut ihan parasta! Jotenkin näissä tiivistyy niin hyvin pokémonien hyväntuulisuus ja hauskuus, joka peleissä kuuluisikin olla. Vaikka nykyisistäkin kipaleista löytyy ihan miellyttäviä otuksia, tuntuu niissä olevan enemmänkin virittyneisyyttä tappeluun kuin kumppanien väliseen telttaretkeen Ilex Forestissa tai hauskoihin kilpailuihin Pokéathlonin parissa.

Heti kun lämpimistä tuntemuksista ja vaaleanpunaisista laseista päästään eroon, niin olihan tämänKIN pelin kohdalla ehkä vähän aika kullannut kauniita muistoja. Peli kuitenkin edelleen on neljännen generaation pelien tasolla, eikä muutamista viime vuosien elämänlaatua parantavista muutoksista näy häivähdystäkään. Peli on esim. animaatioiltaan ja teksteiltään hidas (siihen asti kun kyllästyy odottamiseen ja ottaa tappeluanimaatiot pois päältä) ja TM:t ovat edelleen kertakäyttöisiä siinä missä HM:t ovat aivan liian tärkeitä ulkona. Kunnon grindausalueita ei vain isompilevuisille öpölöille millään löydy, puhumattakaan siitä että valikoima pokémonien (sekä ehkä iskujen) suhteen on loppujen lopuksi aika pieni - ainakin ennen postgamea. Kun parempaan on tottunut on turhan hankala katsoa enää taaksepäin. :D

Peli ei ehkä tuntunut sydämessä ihan niin vahvasti kuin kuusi vuotta takaperin, mutta kehtaanpa siitä huolimatta edelleen myöntää kyseessä olevan sarjan paras teos! Sivutekeminen on oikeasti ihan viihdyttävää (vihainen mulkaisu ainoastaan sinulle, Voltorb flip) ja ainoa jota oikeasti jäin ikävöimään oli uudempi Wonder Trade, johon oon oikeasti saanut uppoamaan yhteensä varmaan päälle sata tuntia. Perässä juoksevat pikkupokémonit ovat aivan ihania (tämä ominaisuus takaisin, Gamefreak!) ja muutenkin ulkoisesti koko peli tuntuu niin kotoisalta ja erilaiselta verrattuna toisiin. Vaikka juonestaan näitä pelejä ei kukaan kyllä jää muistamaan, niin kaikki nämä pikkuasiat tekevät monesta asiasta niin paljon miellyttävämmän. ♥ Oikea tunnelma ja seikkailumieli tiivistyy juuri oikein, vähintään ensimmäisen puoliskon aikana!

Joka tapauksessa seuraavana etappina olisi monien joko ihannoima tai kaihtama kolmas sukupolvi, eli trumpettientäyteiset Ruby, Sapphire ja Emerald! Tarkoituksena olisi aloitella uudestaan joko viimeisenä mainittu tai sitten sujahtaa Omega Rubyn pariin hieman taas huijaten... Mikäli huijaushingun yli päästään niin omat odotukset ovat melko alhaiset, sikäli kyseinen pelikolmikko on kirkkaasti omasta mielestäni kaikkein huonoin. Ehkä yllätän itseni, ehkä en. Kuumottaa, mutta eiköhän tästäkin kokemuksesta selvitä elävänä! Mutta, niin miellyttävää kuin tätä liirumlaarumia olisikin jatkaa niin valitettavasti lukuisat monisteet koirien luustosta vetävät ikävästi puoleensa. :( Ehkä vielä jonain kauniina päivänä kaikkien 90-luvun lapsien suurimmat haaveet toteutuvat ja koirien tilalla onkin tultasyökseviä kiinankaaleja, we may never know! Siihen asti, tack och adjö!