18. kesäkuuta 2016

Taskuhirviömaraton - Hoenn

Hui, viimeisimmästä pokémaraton-seikkailusta onkin jo muutama kuukausi aikaa! Tällöin oltiin toisen generaation omassa pikku regionissa Johtossa, minkä jälkeen kaikkein loogisin ratkaisu onkin matkustaa veden peittämälle Hoennin saarelle kohti kolmatta sukupolvea! Viime postauksen lopussa hymisin hieman itsekseni ajatukselle huijata maratonissa taas hieman ja pelata alkuperäisten versioiden sijaan 3DS:lle julkaistua Omega Ruby -remakea, mutta pienenä jekkuna teinkin vähän molempia! Vaikka itse seikkailun pelasinkin edellämainitussa versiossa uudelleen, tein silti pienen aikamatkan Emeraldiin ja päätin tutkiskella vähän molempia!

Kolmas sukupolvi on oikeastaan kovin hupaisa. Kaikista pokémonpeleistä R/S/E ovat kirkkaasti itselleni kaikkein epämiellyttävimmät, enkä vielä tähänkään päivään mennessä juurikaan nauti niiden pelaamisesta - vaikka nykyään suhtaudunkin niihin paljon positiivisemmin. Samaan aikaan kuitenkin pelit tuottavat lämpimiä tuntemuksia, koska noin kymmenen vuotta sitten Emerald oli ihka ensimmäinen pokémonpeli josta etsin hullun lailla tietoa, ja jonka ehdottomasti halusin ekaksi ikiomaksi pelikseni. Ehkä kirkkain muisto on se, miten katsoin kuvia Battle Frontierin jättiseviperistä ja mietin, miten siistiltä sen sisältä varmaan näyttää. :D

Valitettavasti peliä en vanhempineni mistään löytänyt, mikä tietty tuotti paljon katkeria tunteita katellessani vierestä pihalla asuvien kavereiden pelaamista ja Latias-piirroksia. Löysin muita pelejä korvikkeiksi, KUNNES joskus noin viitisen vuotta sitten eräs kaverini innostui kauppaamaan oman Emeraldinsa. :3 10-vuotiaana alkanut odotukseni oli viimein päättynyt.

Niin paljon kuin yritinkin, en silti saanut aikaiseksi palata DS:n puoleen. Maraton sai siis luvan jatkua remakella! Omega Ruby on siis oikeasti virallisesti kuudennen generaation peli, mutta emme antane sen häiritä. Peli tuli itse asiassa hankittua taas heti julkaisupäivän avartaessa (lukuisat eri kaupat heti aamusta läpijuostuna), kun kaveriporukalla pidimme pienen viikonlopun mittaisen pokémonmiitin. :D Sen aikana peli tuli kiiruhdettua läpi turhankin nopeasti, mikä näin jälkikäteen harmittaa...
Kuten mainittua, en juurikaan pidä Hoennista. Lukuisat meemit pelin trumpeteista ja aivan liian monista vesirouteista ovat tietyissä määrin ihan hupaisia, mutta muuten tuntuu kuin regionilla ei olisi mitään annettavaa. Routet ylipäätänsä ovat melko pitkästyttäviä (etenkin vanhoissa versioissa kun kävelynopeus on mitä on), enkä koskaan saanut pienintäkään hiventä tutkimusfiilistä. Lisäksi lähestulkoon koko loppupeli tapahtuu veden äärellä, mikä saa "olisipa peli jo äkkiä ohi"-tuntemuksen pahenemaan hetki hetkeltä... Asiaa ei helpota se etten tunnu saavan pelin salipäälliköistä tai Elite Fourista mitään irti, vaan kaikki tuntuu hyvin tasapaksulta mössöltä. Kaikki hahmot tuntuvat normaaliakin persoonattomilta, ja ainoa huvitus irtoaa viimeinkin pelihahmon isänkin näkemisestä.

Mutta vaikka itse region tuntuukin vähän pakkopullalta, on Hoennin pokémonvalikoimassa rutosti muutamia ehdottomia suosikeitani! Varsinkin nyt viimeisimpien vuosien aikana on kovasti tullut yritettyä "jokaiseen läpipeluuseen vain ennen käyttämättömiä pokémoneja"-projektia, minkä myötä on tullut rakastuttua hurjasti niin moneen uuteen hirviöön. :3 Niin monet designit tuntuvat niin vaivattomilta ja "pokémonmaisilta", ja vain lukuunottamatta muutamia otuksia voisin hyvinkin kuvitella käyttäväni melkein kaikkia tiimeissäni! Etenkin Breloom ja Mudkip ovat mielettömiä sydämensärkijöitä. ♥

Tällä läpipeluukerralla päätin taas kerran dumpata startterin (jopa Grovyleksi asti ehtinyt ystäväni) melkein heti kättelyssä, ja tiimi lähti hiljalleen koostumaan viidestä toverista ja HM-orjasta (joita muuten harvoin käytän)! Tykkään yleensä kasata tiimejä kauan ennen pelin aloittamista ja improvisoida melko vähän napattuja pokémoneja, mutta jotenkin tällä kertaa kaikki meni vähän pipariksi - eikä lopputulos ollut ihan niin miellyttävä. :( Tämä söi vähän jotenkin iloa pelikerralta, enkä sitten jaksanutkaan seikkailla niin paljon, kuin olisin toivonut. Puumajojen rakentaminen ja pokémonien silittely jäi kaikki toissijaiseksi.

Tästä päästäänkin seuraavaan valituksenaiheeseen, jossa tosin vika voi olla pelaajassakin: en tunnu laisinkaan löytävän tekemistä! Uusista versioista Gamefreak on syystä tai toisesta päättänyt poistaa kokonaan Battle Frontierin, jossa oli hauskoja pelimuotoja tappeluista pienillä twisteillä. Mikäli siis pokémonien kierrättäminen contesteissa (kauneuskilpailu, joissa ulkonäön sijaan ihastellaan iskuja), marjojen kasvattaminen tai dexin täyttäminen maistu, iskee tekemisenpuute äkkiä tarinan läpäisyn jälkeen. Toivottavasti vika on vain omassa kyvyssäni pitää hauskaa eikä siinä, että peli on oikeasti vain riisuttu näin paljaaksi. Yleensä kuitenkin uudempiin peleihin on tungettu runsaasti pientä tilpehööriä tarinan ympärille, oli se sitten elokuvastudion tai vaatekauppojen muodossa.

Mielenkiintoni maratonin tätä vaihetta kohtaan oli alun alkaen melko alhainen, mikä ei toivottavasti paista tekstistä hirveästi läpi. :D Inhoni generaatiota kohtaan on vuosien mittaan tiukkaan pinttynyttä ja varmasti monilta osin aika aiheetonta. Vanhoissa peleissä ovat tietysti aina vanhojen pelien tekniset ongelmat, ja niille ei mitään voi. Hoenn tulee kaikesta huolimatta aina pysymään Sinä regionina, joka ensimmäistä kertaa sytytti intoni pokémoniin myös pelien puolella, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Uusille pelaajille ORAS on varmasti enemmän kuin tarpeeksi, mutta itse koin hentoja pettymyksentunteita tässä seikkailussa. Kiitos kaikista muistoista rakas ystäväni Hoenn, toivottavasti tiemme eivät kohtaa enää kovin montaa kertaa!

7. kesäkuuta 2016

Hellettä, mansikoita ja kuulumisia!

Huh, mikä alkukesä! Aurinkoa riittänyt enemmän kuin olisi edes tarpeen ja takana olleita raskaita työharjoittelupäiviä ei enää edes voi laskea kahdella kädellä. Pitkien päivien jälkeen ei ole tuntunut mikään yhtä hyvältä kuin sohvalle romahtaminen ja jonkin kylmän juoman korkkaaminen... ja ehkä vähän kans videopelien pelaaminen! Aikaa pelaamiselle on tosi huonosti löytynyt, mikä harmittaa ihan suunnattomasti. :( Nytkin iltavuorojen päätteeksi vapaata hädin tuskin on, kun pitäisi jo painua takaisin vällyjen väliin. Sitä suuremmalla syyllä voinee olla hyvä aika nauttia siitä vähäisestäkin ajasta ja paneutua pitkästä aikaa vähän tarkemmin viime aikojen pelikuulumisiin!

Päätellen lukuisista tuhansista iloisista viesteistä aika moni ihminen tuntui tykästyneen Overwatchiin jokunen tovi sitten olleen open betan jälkeen ennen koko pelin julkaisuakaan. :D Olin itte vähän huonosti kotosalla tuohon aikaan, mutta ehinpähän silti vähän kokeilla liipaisinsormeani! Ja joo, olihan toi peli melko hauska! Vaikka peliaikaa en ehtinyt ihan älyttömästi kerryttääkään, ehti tuossa ajassa vähän tykästyä ja vihastua koko menoon. Monen hahmon vähän enemmän tai vähemmän olemattomiin pelimekaniikkoihin ehdin jo turhautua (senkin Bastion), kuten myös omaan yleiseen huonouteeni fps-peleissä. Tykkäsin silti suuresti pelin yleisilmeestä ja fiiliksestä, rakastuen muutamaan hahmoonkin (go-to-hahmoiksi muodostui heti Widowmaker ja Reaper). Joskus vuosia sitten TF2 tuotti melko paljon iloa, enkä yhtään epäilisi vaikka Overwatchinkin kesälomien alkaessa lisäisi repertuaariin - vaikka hinta onkin vähän suolainen.

Heti kun Fire Emblem Fates revealattiin oli hype jo ihan katossa. :D Awakening oli valitettavasti ensimmäinen pelaamani Fire Emblem, mutta voi juku miten siihen rakastuinkaan. Olin ehtinyt koko uusimman julkaisun unohtaakin, kun vasta paria päivää ennen tajusin julkaisun olevan ihan käsillä. Heti perjantaina latasin pelin eshopista, ja kaikki tuntuu niin hyvältä! Vaikka perusmekaniikoiltaan peli on ihan sama, on siihen tehty paljon pieniä elintasomuutoksia ja uusia ominaisuuksia - vaikka Eurooppa kokikin ihmis-amien olevan vähän liian siveetön sellainen. Uudet classit ja hahmot tuntuvat kivoilta, ja uusi pelijako tuntuu toistaiseksi tosi hyvältä. Puhumattakaan pelin animaatioista, vau! Ensimmäiseksi routekseni valitsin Birthrightin eli Hoshidon puolen, joten saapi nähdä mikäli peli innostuttaa niin että Conquest tarttuu myös takataskuun! 

Witcher -pelisarja on vähän uusivanha innostus. Viime vuonna innostuin ihan toden teolla pelitrilogiasta jopa siihen pisteeseen, että ostin alkuperäisen kirjasarjan ensimmäisen osan). Ensimmäisen pelin riivin läpi kynsin ja hampain ja toisen kanssa sain tapella itkunpurskahduksiin asti, jotta sen vaan saisi käynnistymään. Nautin silti täysin rinnoin kahden pelin kokemuksesta, ja helmikuussa sain viimein hankittua viimeisenkin pelin Steam-kirjastooni. Ja pakko sanoa, etten ainakaan toistaiseksi ole niin innoissani, kuin oletin olevani. :(

Peli on kyllä nätti ja maailma tuntuu tekemisineen runsaalta: Gwent-korttipeliinkin olen saanut uppoamaan LIIAN paljon aikaa. Combat tuntuu vaan edelleenkin vähän tönköltä, enkä tunnu oikein pääsevän sen sisälle ajatustasoa syvemmin. Alkupuolen questeistakaan en juurikaan löytänyt selkeitä suosikkeja, mutta vasta parinkymmenen tunnin jälkeen voi olla vähän hankala tuomita näin suurta peliä. Maailma on kuitenkin suuri ja erittäin mielenkiintoinen, joten saan varmasti joskus aikaiseksi muutaman pidemmän sanan tästäkin sarjasta!

Muissa kuulumisissa E3 odotuttaa jo (on vielä Desuconin jälkeen, huippu viikonloppu!), ja sydän haikailisi niin paljon sieltä ainakin uutta Dragon Agea... Sitä varmaan saadaan kuitenkin odottaa valitettavasti vielä hetkinen, joten toistaiseksi ei Mass Effect Andromedan lisäksi ole mitään äärettömän villejä odotuksia. Watch Dogs 2 kuulostaa tietysti myös jännittävältä, ja Pokémon Sun/Moon on omalla tavallaan kielen päällä - vaikka uskonkin taas pettyväni koko perhanan peliin.

Nyt varmaankin vielä illan päätteeksi uppoudun The Elder Scrolls Onlineen, joka jostain syystä pitkästä aikaa nyt sai itseni innostumaan uudestaan. Erittäin vakavasti pohdin myös taas World of Warcraftin pariin palaamista kuukaudeksi, kun kesäloma alkaa! Tiedossa siis ehkä vähän multiplayerin täyteinen kesä, mikäli nyt Overwatchiakin eksyn hipsuttamaan. En valita!

Mitäs teidän kesäkuulumisiinne? :3