18. kesäkuuta 2016

Taskuhirviömaraton - Hoenn

Hui, viimeisimmästä pokémaraton-seikkailusta onkin jo muutama kuukausi aikaa! Tällöin oltiin toisen generaation omassa pikku regionissa Johtossa, minkä jälkeen kaikkein loogisin ratkaisu onkin matkustaa veden peittämälle Hoennin saarelle kohti kolmatta sukupolvea! Viime postauksen lopussa hymisin hieman itsekseni ajatukselle huijata maratonissa taas hieman ja pelata alkuperäisten versioiden sijaan 3DS:lle julkaistua Omega Ruby -remakea, mutta pienenä jekkuna teinkin vähän molempia! Vaikka itse seikkailun pelasinkin edellämainitussa versiossa uudelleen, tein silti pienen aikamatkan Emeraldiin ja päätin tutkiskella vähän molempia!

Kolmas sukupolvi on oikeastaan kovin hupaisa. Kaikista pokémonpeleistä R/S/E ovat kirkkaasti itselleni kaikkein epämiellyttävimmät, enkä vielä tähänkään päivään mennessä juurikaan nauti niiden pelaamisesta - vaikka nykyään suhtaudunkin niihin paljon positiivisemmin. Samaan aikaan kuitenkin pelit tuottavat lämpimiä tuntemuksia, koska noin kymmenen vuotta sitten Emerald oli ihka ensimmäinen pokémonpeli josta etsin hullun lailla tietoa, ja jonka ehdottomasti halusin ekaksi ikiomaksi pelikseni. Ehkä kirkkain muisto on se, miten katsoin kuvia Battle Frontierin jättiseviperistä ja mietin, miten siistiltä sen sisältä varmaan näyttää. :D

Valitettavasti peliä en vanhempineni mistään löytänyt, mikä tietty tuotti paljon katkeria tunteita katellessani vierestä pihalla asuvien kavereiden pelaamista ja Latias-piirroksia. Löysin muita pelejä korvikkeiksi, KUNNES joskus noin viitisen vuotta sitten eräs kaverini innostui kauppaamaan oman Emeraldinsa. :3 10-vuotiaana alkanut odotukseni oli viimein päättynyt.

Niin paljon kuin yritinkin, en silti saanut aikaiseksi palata DS:n puoleen. Maraton sai siis luvan jatkua remakella! Omega Ruby on siis oikeasti virallisesti kuudennen generaation peli, mutta emme antane sen häiritä. Peli tuli itse asiassa hankittua taas heti julkaisupäivän avartaessa (lukuisat eri kaupat heti aamusta läpijuostuna), kun kaveriporukalla pidimme pienen viikonlopun mittaisen pokémonmiitin. :D Sen aikana peli tuli kiiruhdettua läpi turhankin nopeasti, mikä näin jälkikäteen harmittaa...
Kuten mainittua, en juurikaan pidä Hoennista. Lukuisat meemit pelin trumpeteista ja aivan liian monista vesirouteista ovat tietyissä määrin ihan hupaisia, mutta muuten tuntuu kuin regionilla ei olisi mitään annettavaa. Routet ylipäätänsä ovat melko pitkästyttäviä (etenkin vanhoissa versioissa kun kävelynopeus on mitä on), enkä koskaan saanut pienintäkään hiventä tutkimusfiilistä. Lisäksi lähestulkoon koko loppupeli tapahtuu veden äärellä, mikä saa "olisipa peli jo äkkiä ohi"-tuntemuksen pahenemaan hetki hetkeltä... Asiaa ei helpota se etten tunnu saavan pelin salipäälliköistä tai Elite Fourista mitään irti, vaan kaikki tuntuu hyvin tasapaksulta mössöltä. Kaikki hahmot tuntuvat normaaliakin persoonattomilta, ja ainoa huvitus irtoaa viimeinkin pelihahmon isänkin näkemisestä.

Mutta vaikka itse region tuntuukin vähän pakkopullalta, on Hoennin pokémonvalikoimassa rutosti muutamia ehdottomia suosikeitani! Varsinkin nyt viimeisimpien vuosien aikana on kovasti tullut yritettyä "jokaiseen läpipeluuseen vain ennen käyttämättömiä pokémoneja"-projektia, minkä myötä on tullut rakastuttua hurjasti niin moneen uuteen hirviöön. :3 Niin monet designit tuntuvat niin vaivattomilta ja "pokémonmaisilta", ja vain lukuunottamatta muutamia otuksia voisin hyvinkin kuvitella käyttäväni melkein kaikkia tiimeissäni! Etenkin Breloom ja Mudkip ovat mielettömiä sydämensärkijöitä. ♥

Tällä läpipeluukerralla päätin taas kerran dumpata startterin (jopa Grovyleksi asti ehtinyt ystäväni) melkein heti kättelyssä, ja tiimi lähti hiljalleen koostumaan viidestä toverista ja HM-orjasta (joita muuten harvoin käytän)! Tykkään yleensä kasata tiimejä kauan ennen pelin aloittamista ja improvisoida melko vähän napattuja pokémoneja, mutta jotenkin tällä kertaa kaikki meni vähän pipariksi - eikä lopputulos ollut ihan niin miellyttävä. :( Tämä söi vähän jotenkin iloa pelikerralta, enkä sitten jaksanutkaan seikkailla niin paljon, kuin olisin toivonut. Puumajojen rakentaminen ja pokémonien silittely jäi kaikki toissijaiseksi.

Tästä päästäänkin seuraavaan valituksenaiheeseen, jossa tosin vika voi olla pelaajassakin: en tunnu laisinkaan löytävän tekemistä! Uusista versioista Gamefreak on syystä tai toisesta päättänyt poistaa kokonaan Battle Frontierin, jossa oli hauskoja pelimuotoja tappeluista pienillä twisteillä. Mikäli siis pokémonien kierrättäminen contesteissa (kauneuskilpailu, joissa ulkonäön sijaan ihastellaan iskuja), marjojen kasvattaminen tai dexin täyttäminen maistu, iskee tekemisenpuute äkkiä tarinan läpäisyn jälkeen. Toivottavasti vika on vain omassa kyvyssäni pitää hauskaa eikä siinä, että peli on oikeasti vain riisuttu näin paljaaksi. Yleensä kuitenkin uudempiin peleihin on tungettu runsaasti pientä tilpehööriä tarinan ympärille, oli se sitten elokuvastudion tai vaatekauppojen muodossa.

Mielenkiintoni maratonin tätä vaihetta kohtaan oli alun alkaen melko alhainen, mikä ei toivottavasti paista tekstistä hirveästi läpi. :D Inhoni generaatiota kohtaan on vuosien mittaan tiukkaan pinttynyttä ja varmasti monilta osin aika aiheetonta. Vanhoissa peleissä ovat tietysti aina vanhojen pelien tekniset ongelmat, ja niille ei mitään voi. Hoenn tulee kaikesta huolimatta aina pysymään Sinä regionina, joka ensimmäistä kertaa sytytti intoni pokémoniin myös pelien puolella, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Uusille pelaajille ORAS on varmasti enemmän kuin tarpeeksi, mutta itse koin hentoja pettymyksentunteita tässä seikkailussa. Kiitos kaikista muistoista rakas ystäväni Hoenn, toivottavasti tiemme eivät kohtaa enää kovin montaa kertaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti