25. huhtikuuta 2017

Level up!

Hyvää syntymäpäivää 3-vuotiaalle Pandabytelle! ♥

...vaikkakin päivän myöhässä! :D Jotenkin mielessä tuntui siltä kuin vasta pari kuukautta sitten olisi raapustellut viimeisimmät synttärilätinät, mutta onhan siitä jo kokonainen vuosi... Tarvii kohta aikakoneen että pysyy yhtään menossa mukana. Toivottavasti vuosien mittaan blogin laatu on yhtään noussut vaikkei itsestä yhtään siltä tunnu, haha.

Ja koska ei synttäripäivää ilman synttärilahjoja, on aika taas vuosittaisen pikku giveawayn! Jättämällä alle pienen kommentin (ja toivottavasti myös sähköpostin tai twitter-nimen) osallistut arvontaan, jonka voittajalle on luvassa... yllätys yllätys, pelejä! Tällä kertaa voittajalle lähtee Never Alone + Foxtales DLC sekä Cook, Serve, Delicious! Edeltävä on pojan ja napaketun viemä kaunis tasohyppelypeli Alaskan maisemissa, kun taas toinen on nopeatempoinen ravintolasimulaattori johon oikeasti saa hurautettua monta tuntia aikaa aivan liian helposti. :D Molempia pelejä voi myös pelata local multiplayerinä, ja suosittelen erityisesti kettupeliä pelaamaan mieluummin näin kuin yksin! Voittajalle lähtee viestiä vappuna 1.5. eli siihen asti on aikaa osallistua, mikäli näin mielii. 

Kiitos sinulle, joka olet blogin joskus selaimessasi avannut edes hetkeksi - erityisesti sinulle, joka jäit pidemmäksikin aikaa. ♥ Toivottavasti porskutellaan eteenpäin vielä pitkään, ja toivottavasti kanssablogaajat teette myös saman!

♥ myrsyli

30. maaliskuuta 2017

Kohti Andromedaa ja sen yli!

"My face is tired" saattaa olla osalle jo aika tuttu vitsi (näille vekkuleille nykyajan nuorille varmaan meemi) Twitteristä ja muualta internetistä. Jekkuhan juontaa juurensa viime torstaina täällä kotosuomessakin julkaistuun peliin nimeltä Mass Effect: Andromeda. Alkuperäinen Mass Effect -trilogia on ehdottomasti ehkä parhainta shittiä jota olen koskaan päässyt, tai koskaan tulenkaan edes pelaamaan. Yhteensä olen tähän mennessä käyttänyt sarjaan varmaan lähemmäs 300 tuntia, ja nyt viimein pitkän odotuksen jälkeen päästiin käsiksi sarjan uusimpaan "spin-offiin"! Mutta miten meni näin niinku omasta mielestä?

Aikaisimmista trailereista ja muusta lähtien olen ollut niin tajuttoman innoissani, etten edes osaa kuvailla. :D Pelistä julkaistiin aika paljon vanhasta trilogiasta poikkeavaa informaatiota, josta en ensi alkuun hirveästi innostunut. Sarja muutettiin open worldiksi, mukaan lisättiin craftaaminen, kaikkien lämpimästi rakastama Mako palasi uudella nimellään Nomad ja mikä hurjinta: ei enää Linnunrataa. Dragon Age teki aikoinaan saman tempun ja muutti sarjan reseptiä aika radikaalisti, eikä silloin lopputulos ollut järin toivottu... nytkin peli tuntuu aika lailla Inquisitionilta avaruusskinillä.

Haluaisin niin paljon rakastaa Andromedaa, mutta lopputulos oli vain "ok". Missään vaiheessa en uskonut että peli pystyisi kilpailemaan alkuperäisen trilogian kanssa, mutta toivoin silti parasta. Kun kuun puolivälissä peli avattiin Origin Access -membereille ensimmäiseksi kymmeneksi tunnit, avattiin samalla helvetin portit. :D Internet oli ihan täynnä hirveitä kuvia ja videoita pelin animoinneista ja glitcheistä. Tässä vaiheessa usko vielä jaksoi hieman elää, koska luonnollisesti paska palaute leviää nopeammin kuin hyvä, eikä kukaan puhunut pelin juonesta tai mekaniikoista juuri mitään. Näin vähän yli 60h pelitunnin jälkeen sitä uskaltaa ehkä jo avata suunsa itsekin. Jos totta puhutaan, ei peli ole ihan niin paha kuin miltä internet saa sen kuulostamaan. 

Animointi on ehdottomasti jäätävää, ja monessa youtube-videossakin on päästy hyvin perille miksi. Peli on kuitenkin muuten mielettömän kaunis, eikä ulkoasun pitäisi aivan koko peliä pilata pelaajalle. Immersio menee hieman rikki, mutta ei peli itsessään. Biowaren entisellä työntekijällä oli animoinnista melko avartava twiittiketju, jota kannattaa vilkaista. L.A. Noiren laatuisia ilmeitä ei kannattanutkaan odottaa satojen hahmojen pelissä, mutta ymmärtäähän sen täysin että parempaa odotettiin. Suurta patchia asian korjaamiseksi tuskin tulee, mutta toivossa voi aina elää.

Koko pelin aikana en ole törmännyt puoliinkaan glitcheistä joita kaikkialla on esitetty (koneessa GTX 1070, Intel i5-7600k, 16gb ram), vaikkakin näitä ehdottomasti löytyy normaalia enemmän. Muun muassa auto on saattanut spawnata paikkaan johon sen ei pitäisi pystyä, ja päähahmo Ryder on päättänyt vaihtaa kävelytyylinsä outoon nykimiseen, mikä korjaantuu nopeasti. Mitään peliä rikkovaa ei kuitenkaan vielä ole löytynyt. Vähän surullista sinänsä itse pelin kannalta, että tarkoittamattomien glitchien takia pelissä on ollut hauskempaa kuin monessa muussa pelissä pitkään aikaan...

Peli kuitenkin toimii. Combat on ehdottomasti hauskempaa kuin aikaisemmin, vaikka vihaankin valtavaa pelkistämistä: et voi enää vaikuttaa companioneiden powerien käyttöön ja omia voi olla käytössä vain kolme kerrallaan. Framerate on tasainen ja kaatumisia ei ole tapahtunut. Kerran jouduin käynnistämään pelin uudestaan quest markerin toimimattomuuden takia. Omat negatiiviset tuntemukseni peliä kohtaan johtuvat lähes täysin juonesta ja ajoittain kehnosta käsikirjoituksesta, ei oudoista ilmeistä ja päällepomppivista tekstuureista. Saatan myös valitettavasti olla edelleen liian kiinni vanhassa trilogiassa hahmoineen, enkä ihan vielä osaa päästää irti. :(

Ei lyödä kuollutta hevosta enää, jooko. Pelin julkaisu on jo kustu, mutta silti ilmeisen moni myös näyttää tykkäävän pelistä paljon. Itse pelaaminen on edelleen hauskaa kuten ennenkin, ja siitä varmasti nauttii jos peliin pystyy suhtautumaan avoimesti ilman että odottaa yhtä eeppistä tarinaa ja hahmokaartia kuin aikaisemmin. Mestariteos kyseessä ei ole (tuntuu lähinnä demolta kaikille uusille ominaisuuksille), mutta hirveästi toivoisin jatkossa löytäväni rakentavaa kritiikkiä pelin suhteen myös muun kuin animoinnin osalta. Jos kyseessä olevan tyylisistä peleistä tykkää, niin go ahead. Älä vain odota liikoja.

7. helmikuuta 2017

Voi ei, mikä pettymys :(


Joulukuun alussa julkaisin listan vuoden jokseenkin miellyttävimmistä peleistä, kuten parina vuonna aikaisemminkin. Harvoin kuitenkaan tulee puhuttua huonoista peleistä tai peleistä, joihin uskoni oli vakaa kuin kivi ja joihin lopulta petyin. Minä, kuten moni muukin pyrkii pelaamaan ainoastaan sydäntälämmittäviä sarjoja (ellette ole aivan järkyttäviä masokisteja) - mutta käyhän aina välillä vahinko ja peli ei ehkä tunnukaan niin hyvältä kuin piti. Alla siis ei missään erityisessä järjestyksessä muutama peli joita odotin vuonna 2016 kuin kuuta nousevaa, vaikkakin vähän kehnoin tuloksin. :(

Yksi aivan ensimmäisistä blogin kirjoituksista vuonna 2016 käsitteli monelle tuttua peliä Life is Strange (2015). Vielä tämän jälkeenkin päätin viime kesänä viimeistellä kaikki achievementit kuluttaen aikaani pelaten pelin läpi vielä kerran uudestaan, eikä mielipiteeni juurikaan ole muuttunut mihinkään. Itse pelin pelaaminen oli edelleen hauskaa ja juurikin esimerkiksi valokuvien ottaminen eli achievementien metsästäminen oli edelleen nautittavaa... vaikken kaikkia löytänytkään ilman taianomaisen internetin apua. Toisella kerralla kaikkiin pieniin yksityiskohtiin oli kuitenkin helpompi tarttua ja huomasin vihaavani pelin dialogia enemmän kuin koskaan. :D Joka kerta kun näytölle pamahti sanat "step-douche", "hella" tai "are you cereal" sain mantrata itselleni lisää voimia jatkaa eteenpäin. Peli on edelleen ihan jees, mutta jos dialogin ja hahmojen kehitykseen ei keskitytä enemmän jatkossa, en usko nauttivani Dontnod Entertainmentin seuraavista peleistä. On hienoa, että kässäristä yritetään ja halutaan tehdä kohdeyleisölle samaistuttava ja samalla viihdyttävä, mutta hirveähän lopputulos on.

Jos jotain odotin äärettömän paljon lähes koko vuoden, oli se Campo Santon kehittelemä melkoisen suosittu peli Firewatch (2016). Uskaltauduin katsomaan striimejä ja videoita pelistä noin ensimmäisen puolen tunnin verran, ja olin aivan myyty. Jos jollekin olen heikompi kuin salmiakille ja kissavideoille niin ne ovat tarinapainoitteiset, tunteikkaat pelit. Tänä vuonna sydämeni vei (samalla kun hämmensi suuresti) vastaava "kävelysimulaattori" The Beginner's Guide (2015), ja toivoinkin Firewatchilta samaa pohtimisen ja jälkipuinnin fiilistä pelin loputtua.

Firewatch was all fun and games, kunnes tarina suistui raiteiltaan. Alku oli niiin lupaava, ja pohja oli hirvittävän hyvä tunteiden vuoristoradalle, jossa elämänsä särkenyt ja vaimonsa melkein menettänyt metsävahti Henry löytää elämällensä suunnan uudestaan. Jossain vaiheessa soppaan sekoitetaan kuitenkin vielä stalkkereita, katoavia ihmisiä, ruumiita ja murhaajan etsimistä, minkä jälkeen koko se taianomainen tunnelma vain katosi - ei enää itsetutkiskelua ja oikeasti mielenkiintoisia juttuhetkiä, vaan metsässä pinkomista gps-paikantimen kanssa kuin metsään eksynyt kaupunkilaisjuntti. Missään vaiheessa en myöskään tykännyt Delilahista, Henryn juttukaverista radiopuhelimessa, enkä todellakaan siitä miten peli hellästi yritti ohjata valitsemaan keskusteluissa kaikki romanttiset vaihtoehdot tarjoamalla niitä uudestaan ja uudestaan. Ehdin jo innostua pelin alusta niin paljon, että pudotus oli vähän liian kova. Jos voisin pelata pelin ensimmäisen puoliskon yhä uudelleen, sen tosin kyllä tekisin mielelläni!

Ehdottomasti oman vuoden huonoimman pelin palkinnon saa, ilman hetkenkään epäröintiä, Telltale Gamesin Batman (2016). Kaiken kaikkiaan peli tuntuu siltä kuin kehittelijät olisivat pläränneet listaa viime aikojen suosituimmista hahmoista, valinneet summanmutikassa yhden ja kiireessä laittaneet kaiken kasaan. Pohjimmillaan kyseessä on kuitenkin ihan mikä tahansa muukin Batman-peli: vanhemmat ovat kuolleet, Bruce Wayne hengailee Alfredin kanssa jääkylmässä lepakkoluolassa ja juuri kenelläkään ei ole kivaa - ETENKÄÄN pelaajalla.

Mielekkäästi Telltale on ottanut hahmojen kanssa vähän uudenlaisia lähestymistapoja eri universumeista ja yrittänyt kasata niistä mahdollisimman epägeneerisen kokemuksen. Brucen vanhempien taustat on pyöräytetty päälaelleen, ja kaiken tämän jälkeen tuntuukin että koko pelin huonoiten tehty hahmo on itse Bruce Wayne. Niin paljon kuin rakastankin Troy Bakerin useita ääninäyttelysuorituksia, ei ääni tee tälle hahmolle kunniaa. Tiedä sitä sitten onko kyseessä ohjaajan valinta saada Bruce kuulostamaan tylsältä, kerta Bakerin suoritukset ovat yleensä niin mahtavia. Monella muulla hahmolla ongelma on sama, eivätkä äänet ja persoonallisuudet kohtaa vaikka näyttelijä olisikin alansa huippuja.

Itse tarina etenee toivottoman hitaasti. Telltalelle perinteiseen tapaan päätöksillä ei ole juurikaan merkitystä (lukuunottamatta sitä haluatko Harveyn pitävän kauniit kasvonsa vai et ja kiinnostaako kissanaisen lateksipöksyihin pääseminen), ja koko kokemus koostuukin normaalia isommasta määrästä quick time eventtejä, "etsiväpuzzleista" joissa  et pääse itse tekemään juuri mitään ja ylipäätään vierestä seuraamisesta kun peli tekee omaa hommaansa. Kolmas episode oli vielä jossain määrin mielekäs (oli muuten ainoa jonka välissä en ottanut päiväunia), mutta muista hädin tuskin edes muistan tarkkoja tapahtumia. Niin paljon innostukseni riitti, valitettavasti.

Millaisia pelipettymyksiä olette saaneet kokea? :(

28. tammikuuta 2017

Peli kuukaudessa - Danganronpa: Trigger Happy Havoc

Mitä mielekkäintä uutta vuotta 2017 kaikille! Melkoisella sutinalla kuukausi on pyrähtänyt käyntiin, niin ihan elämän kuin pelirintamankin suhteen. :D Steamin, Humble Bundlen ja monien muiden palveluiden joulualet alkavat pikkuhiljaa olla taputeltu kasaan lomailujen myötä ja hiljalleen pitää itse kunkin alkaa totuttautua tähän yhteiskunnan väkisin vänkäämään päivärytmiin, haha. Mutta koska kiirettä ei tunnetusti koskaan voine olla liikaa, on mitä parhain idea sitä tehdä lisää!

Toistaiseksi tuntemattomasta syystä myin sieluni saatanalle ja lupauduin jälleen hassuihin haastehömpötyksiin, joista viimeisimpänä kaveripiirissä alkanut, toistaiseksi keskeneräinen taskuhirviömaraton. Nyt tosin en lukittaudu ainoastaan yhden pelisarjan pariin, vaan pyrkimyksenä on seuraavan vuoden aikana pelata loppuun vähintään yksi peli kuukaudessa. Päällisin puolin haaste kuulostaisikin naurettavan helpolta, ellei kyseessä olisi minä jonka aloitettujen ja läpipelattujen pelien suhde on yhtä surullinen kuin koko muu elämäni. :D Ja jotta homma olisi oikeasti edes vähän haastavampi, aion tälläkin kertaa vaatia itseltäni edistyksen dokumentointia blogin välityksellä... myös jotta epäonnistumisesta jää varmasti todisteita. Stay tuned!

Tällä kertaa Steamin joulualeista ei mukaan tarttunutkaan kuin pari peliä, joista toinen oli iloisin yllätys kuunaan, ja joista toinen oli Danganronpa: Trigger Happy Havoc. Toiset tunnistavat nimen ehkä paremmin muutaman seasonin pituisesta animesta, mangasta tai kirjoista, vaikkakin alkuperäinen teos on vuonna 2010 PSP:llä ilmestynyt Ace Attorney- ja Zero Escape -henkinen mysteerivisualnovel! Moneksi teos on siis vääntynyt, ja nyt peli löytyy myös PC-porttauksena Steamista.

Lyhyesti kuvailtuna maailmassa on Hope's Peak Academy -niminen opisto, jonne valitaan opiskelemaan ainoastaan ne harvat ja valitut jotka ovat parhaita omalla alallaan. On silikonilla pumpattuja huippumalleja, rasvasolujen täyttämiä hikikomoreita, maailman parhaita kirjailijoita, huimia steroidimöykkyjä... and the list goes on. Sitten olet sinä, Makoto Naegi, joka et ole erityisen hyvä sitten missään. :D Kaikki menee pieleen melko nopeasti ovista sisäänastumisen jälkeen ja koko maailman ihannoima koulurakennus muuntuu verilöylyksi: siinä missä normaalisti valmistuisit kympin todistuksella ja hymypoikapatsaalla, on nyt ainoa tie ulos murhata joku koulutovereistasi ja onnistuneesti pistää syy jonkun toisen opiskelijan niskoille. Mikäli oikea ilkivallan tekijä paljastuu on tämä ainoa rankaistava yksilö ja peli jatkuu normaalisti - muussa tapauksessa...

Kaiken kaikkiaan peli kuulostaa paperilla paljon pahemmalta kuin mitä se todellisuudessa on. Pelin ulkoasussa on leikitelty paljon värien kanssa ja hahmot ovat 3D-modelien sijaan paperimaisia (en osaa kuvailla tätä sen paremmin, haha). Jopa veri on pinkkiä, mikä on yllättävän esteettinen ratkaisu. Soundtrackikaan ei ole mitenkään erityisen kuumottava, vaikkakin melko hyvä - erityisesti pelin itse opening. En oikeastaan usko että kukaan muu kuin kaltaiseni vellihousu edes säpsähtäisi koko pelille, vaikka premissi kuulostaakin melko järkyttävältä. :D Tarina on kuitenkin pohjimmiltaan melko nerokas, enkä voi kieltää viettäneeni muutamaa tuntia pohdiskellen ihmismieltä ja sen herkkyyttä pelisession päätteeksi.

Normaaleina päivinä saat käyttää aikaa vapaasti muiden luokkalaisten kanssa juttelemiseen ja näiden lahjomiseen dating sim -tyylisesti, minkä jälkeen yleensä tilanne eskaloituu, joku kuolee ja tutkimukset alkavat. Omaa spekulointia on tutkimisen aikana hauskaa tehdä, mutta täysin murhan kulkua on melko mahdotonta päätellä kokonaan itse. Joko pelin vetäjä, pehmoinen nallekarhu Monokuma paljastaa naurettavan tärkeitä yksityiskohtia vasta haluamallaan hetkellä, tai sitten tämän tekee joku muu. Näihin tietoihin ei aina pääse itse käsiksi ollenkaan, mikä on vallan typerää mikäli murhan haluaisi ratkaista itse. Mikäli taas satut kokemaan olevasi seuraava Sherlock Holmes ja keksit miten kaikki tapahtuu, saat kuitenkin odottaa kiltisti loppuun asti ennen kuin saat paljastaa päätelmäsi - ellei taas joku ilonpilaaja (eli sinä, Kyoko Kirigiri) tee sitä ensin.

Oikeudenkäynnit olivat ehdottomasti pelin kohokohta! Kanssaopiskelijoiden lausunnoista täytyy etsiä ristiriitoja paljastaen kaikki ketkut valheet muutaman "minipelin" muodossa, ja lopussa valitaan mielestäsi syyllinen... ja jos tässä vaiheessa toivot lempparihahmojen selviämistä, you're not in for a treat. :D Lähes jokaisessa hahmossa on jotain pidettävää (jopa Byakuyassa), ja etenkin juuri kun on ehtinyt käyttää harvat rauhalliset hetket kunkin kanssa bondaamiseen tuntuu yhdenkin hahmon menettäminen yllättävän surkealta. Jos palkintoja jaettaisiin, olisi tässä Pahan Mielen Simulaattori 2016.

Danganronpasta joko pitää tai ei pidä. En tuomitse ketään jolle yli 20 tunnin peli, josta yli puolet pelkkää dialogia, tuntuu ylitsepääsemättömältä. Tarina oli kuitenkin melko napakasti ja hyvin kirjoitettu, plot twistejä oli ihan sopivien mittojen rajoissa (ja olivat jopa hyviä!) ja pelistä ihan oikeasti tuli vähän kauhupelimäinen ahdistunut olo. :D Ehdottomasti oli pelaamisen arvoinen, nyt vain enää odottelen seuraavia alennuksia jotta voin heittää rahojani jatko-osaa kohti... täältä tullaan paratiisisaari!

Millaisia visual novel -kokemuksia teillä on ollut?