28. tammikuuta 2017

Peli kuukaudessa - Danganronpa: Trigger Happy Havoc

Mitä mielekkäintä uutta vuotta 2017 kaikille! Melkoisella sutinalla kuukausi on pyrähtänyt käyntiin, niin ihan elämän kuin pelirintamankin suhteen. :D Steamin, Humble Bundlen ja monien muiden palveluiden joulualet alkavat pikkuhiljaa olla taputeltu kasaan lomailujen myötä ja hiljalleen pitää itse kunkin alkaa totuttautua tähän yhteiskunnan väkisin vänkäämään päivärytmiin, haha. Mutta koska kiirettä ei tunnetusti koskaan voine olla liikaa, on mitä parhain idea sitä tehdä lisää!

Toistaiseksi tuntemattomasta syystä myin sieluni saatanalle ja lupauduin jälleen hassuihin haastehömpötyksiin, joista viimeisimpänä kaveripiirissä alkanut, toistaiseksi keskeneräinen taskuhirviömaraton. Nyt tosin en lukittaudu ainoastaan yhden pelisarjan pariin, vaan pyrkimyksenä on seuraavan vuoden aikana pelata loppuun vähintään yksi peli kuukaudessa. Päällisin puolin haaste kuulostaisikin naurettavan helpolta, ellei kyseessä olisi minä jonka aloitettujen ja läpipelattujen pelien suhde on yhtä surullinen kuin koko muu elämäni. :D Ja jotta homma olisi oikeasti edes vähän haastavampi, aion tälläkin kertaa vaatia itseltäni edistyksen dokumentointia blogin välityksellä... myös jotta epäonnistumisesta jää varmasti todisteita. Stay tuned!

Tällä kertaa Steamin joulualeista ei mukaan tarttunutkaan kuin pari peliä, joista toinen oli iloisin yllätys kuunaan, ja joista toinen oli Danganronpa: Trigger Happy Havoc. Toiset tunnistavat nimen ehkä paremmin muutaman seasonin pituisesta animesta, mangasta tai kirjoista, vaikkakin alkuperäinen teos on vuonna 2010 PSP:llä ilmestynyt Ace Attorney- ja Zero Escape -henkinen mysteerivisualnovel! Moneksi teos on siis vääntynyt, ja nyt peli löytyy myös PC-porttauksena Steamista.

Lyhyesti kuvailtuna maailmassa on Hope's Peak Academy -niminen opisto, jonne valitaan opiskelemaan ainoastaan ne harvat ja valitut jotka ovat parhaita omalla alallaan. On silikonilla pumpattuja huippumalleja, rasvasolujen täyttämiä hikikomoreita, maailman parhaita kirjailijoita, huimia steroidimöykkyjä... and the list goes on. Sitten olet sinä, Makoto Naegi, joka et ole erityisen hyvä sitten missään. :D Kaikki menee pieleen melko nopeasti ovista sisäänastumisen jälkeen ja koko maailman ihannoima koulurakennus muuntuu verilöylyksi: siinä missä normaalisti valmistuisit kympin todistuksella ja hymypoikapatsaalla, on nyt ainoa tie ulos murhata joku koulutovereistasi ja onnistuneesti pistää syy jonkun toisen opiskelijan niskoille. Mikäli oikea ilkivallan tekijä paljastuu on tämä ainoa rankaistava yksilö ja peli jatkuu normaalisti - muussa tapauksessa...

Kaiken kaikkiaan peli kuulostaa paperilla paljon pahemmalta kuin mitä se todellisuudessa on. Pelin ulkoasussa on leikitelty paljon värien kanssa ja hahmot ovat 3D-modelien sijaan paperimaisia (en osaa kuvailla tätä sen paremmin, haha). Jopa veri on pinkkiä, mikä on yllättävän esteettinen ratkaisu. Soundtrackikaan ei ole mitenkään erityisen kuumottava, vaikkakin melko hyvä - erityisesti pelin itse opening. En oikeastaan usko että kukaan muu kuin kaltaiseni vellihousu edes säpsähtäisi koko pelille, vaikka premissi kuulostaakin melko järkyttävältä. :D Tarina on kuitenkin pohjimmiltaan melko nerokas, enkä voi kieltää viettäneeni muutamaa tuntia pohdiskellen ihmismieltä ja sen herkkyyttä pelisession päätteeksi.

Normaaleina päivinä saat käyttää aikaa vapaasti muiden luokkalaisten kanssa juttelemiseen ja näiden lahjomiseen dating sim -tyylisesti, minkä jälkeen yleensä tilanne eskaloituu, joku kuolee ja tutkimukset alkavat. Omaa spekulointia on tutkimisen aikana hauskaa tehdä, mutta täysin murhan kulkua on melko mahdotonta päätellä kokonaan itse. Joko pelin vetäjä, pehmoinen nallekarhu Monokuma paljastaa naurettavan tärkeitä yksityiskohtia vasta haluamallaan hetkellä, tai sitten tämän tekee joku muu. Näihin tietoihin ei aina pääse itse käsiksi ollenkaan, mikä on vallan typerää mikäli murhan haluaisi ratkaista itse. Mikäli taas satut kokemaan olevasi seuraava Sherlock Holmes ja keksit miten kaikki tapahtuu, saat kuitenkin odottaa kiltisti loppuun asti ennen kuin saat paljastaa päätelmäsi - ellei taas joku ilonpilaaja (eli sinä, Kyoko Kirigiri) tee sitä ensin.

Oikeudenkäynnit olivat ehdottomasti pelin kohokohta! Kanssaopiskelijoiden lausunnoista täytyy etsiä ristiriitoja paljastaen kaikki ketkut valheet muutaman "minipelin" muodossa, ja lopussa valitaan mielestäsi syyllinen... ja jos tässä vaiheessa toivot lempparihahmojen selviämistä, you're not in for a treat. :D Lähes jokaisessa hahmossa on jotain pidettävää (jopa Byakuyassa), ja etenkin juuri kun on ehtinyt käyttää harvat rauhalliset hetket kunkin kanssa bondaamiseen tuntuu yhdenkin hahmon menettäminen yllättävän surkealta. Jos palkintoja jaettaisiin, olisi tässä Pahan Mielen Simulaattori 2016.

Danganronpasta joko pitää tai ei pidä. En tuomitse ketään jolle yli 20 tunnin peli, josta yli puolet pelkkää dialogia, tuntuu ylitsepääsemättömältä. Tarina oli kuitenkin melko napakasti ja hyvin kirjoitettu, plot twistejä oli ihan sopivien mittojen rajoissa (ja olivat jopa hyviä!) ja pelistä ihan oikeasti tuli vähän kauhupelimäinen ahdistunut olo. :D Ehdottomasti oli pelaamisen arvoinen, nyt vain enää odottelen seuraavia alennuksia jotta voin heittää rahojani jatko-osaa kohti... täältä tullaan paratiisisaari!

Millaisia visual novel -kokemuksia teillä on ollut?